Viime viikon “avoimet ovet” lähtölaukaus sille yhteisöllisyydelle, jota tavoittelemme

Eveliina Sinervo kävi hakemassa hänelle kuuluvan kassin numero 1.

Olemme jo jonkin aikaa puhuneet siitä, että emme rakenna Saloon ainoastaan pilatesstudiota. Rakennamme myös uudenlaista yhteisöä, joka Salon liikunta- ja hyvinvointikentältä vielä puuttuu.

Studion rakentaminen ei ole ollut helppoa. Paljon on pitänyt ratkoa haasteita, jotta tässä pisteessä ollaan. Ja paljon on vielä haasteita ratkaistavana, jotta studio “elää ja hengittää” jatkossakin.

Yhteisön rakentaminen puolestaan on fyysisen studiotilan rakentamiseen verrattuna melkoisen abstrakti asia.

Uskallan kuitenkin väittää, että viime viikolla järjestetyt kaksi avoimien ovien päivää toimivat erinomaisina konkreettisina lähtölaukauksina tälle yhteisöllisyydelle.

Ihmisten kohtaaminen studiolla nimittäin poisti ainakin omasta mielestäni ne viimeisetkin epäilykset siitä, että kannattiko tähän “projektiin” lähteä. 🤗

Tästä kirjoituksesssa:

  • tunnelmia viime viikon avoimista ovista niin kuvien kuin videon muodossa.

  • Tunnelmia ohjaajiemme laitepilateskoultuksesta Tapiolasta Espoosta

  • Tietoa studiolle saapuvista Balanced Body reformer-laitteista

Kasseja kiitokseksi “perustaja-asiakkaillemme” keskustelujen lomassa♥️

Pidimme Essin kanssa studion ovia avoinna kahtena iltana viime viikolla. Vaikka studiolla ei vielä ollut uusien lattia- ja seinäpintojen lisäksi muuta nähtävää, niin moni kävijöistä viipyi paikan päällä pidemmän tovin keskustellen tilasta ja tulevista tuntiaikatauluista.

Mikko kuuntelee asiakkaiden toiveita tulevien tuntien ajankohdista.

Ystävänpäivänä julkaisemaamme kampanjaan tarttui teistä yhteensä 64 henkilöä, joille kaikille lupasimme Praxia Pilates -kangaskassin “kaupan päälle”. Tarkistin äsken kirjanpidostamme, että näistä kasseista hieman yli puolet on nyt toimitettu omistajilleen viime viikon avoimien ovien jälkeen.

Mikon kahden viikon ikäinen tytär vieraili studiolla molempina päivinä.

Myös kassi #1 käytiin hakemassa

Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään kilpailu, niin paljastettakoon, että myös kangaskassi numero #1 käytiin noutamassa. Sen haki itselleen “aamuvirkku” Eveliina Sinervo, jonka nimi jää “historian kirjoihin” kaikkien aikojen ensimmäisenä Praxia Pilates Oy:n asiakkaana.

Videolla lisää tunnelmia torstailta

Tiistain kolme tuntia menivät niin nopeasti, ettemme ennättäneet ottaa yhtään kuvaa tai videota. Mutta torstaina “alkujännitys” oli siten karisteltu, että Essi ennätti kuvata hieman videota ja kasata niistä lyhyen koosteen. Voit katsoa sen tästä alta:

Ohjaajilla intensiivinen koulutusviikonloppu Tapiolassa

Essi Kuivalaisen viime viikko Praxia Pilateksen parissa oli erittäin täyteläinen. Avoimien ovien lisäksi hän suuntasi yhdessä muiden ohjaajien kanssa kouluttautumaan laitepilatesohjauksen saloihin Espoon Tapiolaan. Ja kouluttautumisen lisäksi hän ennätti editoida myös tuolta kivan videokoosteen, jonka voit katsoa tästä alta:

6 + 1 Balanced Body reformer-laitepilateslaitetta matkalla studiollemme

Pitkän perehtymisen ja harkinnan jälkeen päädyime helmikuussa tilaamaan studiollemme kuusi kappaletta Balanced Bodyn Studio Reformer -laitteita.

Tämän lisäksi veljeni tilasi osteopaatin vastaanottonsa yhteyteen Salon Tehdaskadulle yhden Balanced Body Clinical Reformer -laitteen. Kyseisen laitteen avulla Antti voi tulevaisuudessa ostepaatin vastaanottokäyntien yhteydessä konkreettisemmin kertoa laitepilateksesta.

Balanced Body Studio Reformer.

Salon Musiikkiopiston viulunsoitonopettajana toiminut äitimme tapasi usein sanoa “köyhän ei kannata ostaa halpaa”. Tätä logiikkaa olemme noudattaneet suunnitellessa, valitessa ja tilatessa studion varustusta.

Onko se kaupallisesti järkevin ja perustelluin tapa edetä? Tuskin, mutta koska luomme studiota myös omaan käyttöömme, niin “vain paras kelpaa meille”. 😊

Reformer-laitepilatestunnit käyntiin toukokuussa, mutta mattopilatestunteja tarjolle jo huhtikuun aikana

Pyrimme tuomaan yksittäisiä mattopilatestunteja saataville Thril-profiiliimme heti kun tilan valaistusratkaisuja saadaan vielä hieman parannettua.

Laitepilateslaitteet saapuvat puolestaan huhtikuun aikana ja tunnit pyörähtävät käyntiin toukokuussa.

Mikko Rindell

Mikko Rindell on halikkolaislähtöinen yrittäjä, joka on asettunut nyt Saloon Teijolle. Halikon, Salon, Turun, ja Helsingin lisäksi Mikko on asunut Saksassa, Perussa ja Meksikossa.

Edellinen
Edellinen

Praxia Pilates goes Salon Seiska

Seuraava
Seuraava

Miten ostat pääsyn pilatestunneille?