“Pilatespaneeli” ohjaajien kanssa ravintola Kastussa

Kokoonnuimme hiljattain ohjaaja- ja valmentajaporukan kanssa keskustelemaan Salon hyvinvointi- ja liikuntapalveluiden tulevaisuudesta ravintola Kastuun. Illan keskiössä oli luonnollisesti pilates eri muodoissaan, mutta keskustelu ei rajoittunut tähän!

Keskustelu polveili tällä jengillä mitä erinäisimmissä teemoissa hyvinvoinnin ja liikunnan ympäriltä. Yksi mielenkiintoisimmista illan keskustelun aiheista oli mielestäni se, että miten monipuolisen arkiliikunnan määrä vaikuttaa positiviisesti kenen tahansa arkeen. Tätä näkökulmaa nosti esiin illan vieras Essi Koivisto, joka toimii päivätyössään huippu-urheilijoiden fyysiikkavalmentajana Vilppaan koripalloilijoiden kanssa.

Uutena ohjaajakasvona paikalla myös Jutta Vihiniemi

Jutta Vihiniemi aloitti hiljattain pilatesohjaajamatkansa ja tulee tarjoamaan mattopilatestunteja studiollamme jo tänä keväänä. Jutta toimii päivätyössään geriatrisen fysioterapian parissa.

Jutan profiilin lisäksi ohjaajat-sivullemme on nyt lisätty myös Tiina Simpanen, joka aloitti laitepilatesohjaajakoulutuksen osana porukkaamme. Tiina on kokenut liikunta-alan ammattilainen, joka hiljattain asettunut PK-seudulta Salon seudulle. Tiina ei valitettavasti ennättänyt tähän tapaamiseen, mutta hän on tuonut talven aikana merkittävän määrän näkemyksiä toimintamme rakentamiseen.

—> Lue lisää Jutasta ja Tiinasta

Mikko Rindell

Mikko Rindell on halikkolaislähtöinen yrittäjä, joka on asettunut nyt Saloon Teijolle. Halikon, Salon, Turun, ja Helsingin lisäksi Mikko on asunut Saksassa, Perussa ja Meksikossa.

Edellinen
Edellinen

Miten ostat pääsyn pilatestunneille?

Seuraava
Seuraava

Riittääkö 70.000 euroa (laite)pilatesstudion perustamiseen?