Juhlista puolivuotiasta studiota kanssamme ensi viikolla 🎉
Ensi viikolla Jutta Vihiniemen ensimmäisestä studiollamme ohjatusta mattopilatestunnista tulee kuluneeksi puoli vuotta. Tämä hetki oli huhtikuun 21. päivä. Tämä tuntuu meistä ihan hullulta. On vaikea käsittää, että studio on ollut auki vasta puoli vuotta. 😊
Osasyy tähän hullunkurisen tuntemukseen omalla kohdallani on varmasti se, että olemme puhuneet studion perustamisesta julkisesti jo reilusti yli vuoden ajan. Lisäksi studion toiminnan käynnistysvaihe on ollut meille tiiminä sen verran intensiivinen, että aikakäsitys hämärtyy. Nyt on kuitenkin aika juhlistaa studion puolivuotista matkaa! 🥳
Miten voit juhlia kanssamme?
👉 No paras tapa on tietenkin tulla juhlaviikolla studiolle tunneille ja juhlia siten meidän kanssa paikan päällä.
👉 15 nopeimmalle tarjoutuu mahdollisuus juhlistaa aloittaa juhlaviikon sunnuntai studiolla brunssilla Brunssi & Pilates -tapahtumassa.
👉 Ensi viikon viikonlopuksi kehittelemme synttärikampanjan. Eli merkkaapa viikonloppu 23.-25. lokakuuta kalenteriisi. Silloin julkaisemme ja suljemme synttärikampanjat.
Fiilistele tästä studiomme ensimmäisen puolen vuoden tilastoja:
🎉 Studion tunneilla on käynyt 372 henkilöä!
🎉 212 henkilöä on käynyt tunneillamme neljä (4) kertaa tai enemmän!
🎉 Aktiivisin hearjoittelija on käynyt tunneilla 63 kertaa!
🎉 Toiseksi aktiivisin harjoittelija on käynyt tunneilla 56 kertaa!
🎉 Kolmanneksi aktiivisin harjoittelija on käynyt tunneilla 51 kertaa!
🎉 52 harjoittelijaa ovat käyneet tunneillamme 16 kertaa tai enemmän!
🎉 297 järjestettyä laitepilatestuntia
🎉 99 järjestettyä mattopilatestuntia
🎉 14 järjestettyä joogatuntia
Aikamoisia lukuja omasta mielestäni. Kiitos jokaiselle kävijälle. 🙏
Näitä lukuja fiilistellen sun hyvä lähteä puolivuotissynttäriviikolla studiolle, olit sitten jo konkari tai vasta ensikertalainen. Ihan kaikki ovat tervetulleita. 🤗