Meillä on nyt toimitila, johon toiminta rakentuu

Kirjoitin jo loppukesästä siitä, että ykkösvaihtoehtomme toimitilaksi on Sokeritilat. Nyt tämä varmistui kun saimme allekirjoitettua muutama päivä sitten vuokrasopimuksen kiinteistön omistajien kanssa!

Tämä on merkittävä askel, koska tällaista uutta yritystä ja toimintaa pystytettäessä kaikki kulminoituu tietyllä tavalla toimitilaan. Nyt voimme sitten keskittyä tilan kunnostamiseen toimintaa varten.

Antin paikalla nähdään pian laitepilateslaitteita.

Tilan keskeinen sijainti Salossa on yksi tilan parhaista puolista

Salo on maantieteellisesti suuri kaupunki. Tästä syystä koimme toimitilaa valitessa yhdeksi tärkeimmistä kriteereistä tilan sijainnin. Sokeritilat sijaitsee Salossa sellaisessa solmukohdassa, että sinne on helppo saapua autolla joka puolelta Saloa. Ja vaikka kauempaakin.

Sokeritiloille on helppo saapua myös kävellen ja pyöräillen Salon keskustan alueelta. Antin osteopaatin vastaanotto Praxia sijaitsee kävelymatkan päässä, mikä on hänelle autottomana tärkeä tekijä oman arjen sujuvuuden kannalta.

Tila sijaitsee rakennuksen vanhan sokeritehtaan puoleisessa päädyssä. Kulku tilaan joen puolelta omasta sisäänkäynnistä.

Seuraavaksi tilan kunnostusta ja laitepilateslaitteiden valintaa

Nyt kun tila on olemassa, niin tilan toimintaamme varten kunnostaminen on tietysti tärkeä askel. Sen lisäksi pyrimme nyt mahdollisimman nopeasti saamaan myös laitteet valittua ja tilattua. Tämä on tärkeää, jotta pystymme tarjoamaan ohjaajillemme paikan harjoittelulle alkuvuodesta ennen toimintamme virallista avaamista.

Sinua saattaa kiinnostaa artikkeli: Klassinen vai moderni laitepilates?

Mikko Rindell

Mikko Rindell on halikkolaislähtöinen yrittäjä, joka on asettunut nyt Saloon Teijolle. Halikon, Salon, Turun, ja Helsingin lisäksi Mikko on asunut Saksassa, Perussa ja Meksikossa.

Edellinen
Edellinen

Saloon avautumassa myös toinen laitepilatesstudio – Tervetuloa!

Seuraava
Seuraava

"Klassinen vai moderni laitepilates? Kysyimme ohjaajaltamme Hanna-Marilta"