Salolaisten selkäkipujen vähentäminen ja selän hyvinvointi

Editointi 6.10. – olemme saaneet tekstistä palautetta lukijalta. Tulemme tarkistamaan tekstin sisällön ja tekemään tarvittavat korjaukset mahdollisimman pian. Selän hyvinvointia koskevat kohdat ovan osteopaattina toimivan Antti Rindellin kynästä ja artikkeli on julkaistu Mikko Rindellin nimissä. Tulemme käymään läpi sisällön ja tekemään korjauksia artikkeliin mahdollisimman pian.

——

Selkäkivulle ja erityisesti alaselkäkivulle on “miljoona eri syytä” ja usein ne linkittyvät jokaisen ihmisen kohdalla toisiinsa mitä erilaisimmilla tavoilla. Tämä oli ensimmäinen vastaukseni kun veljeni pyysi minua tiivistämään havaintoni selkäkivusta ja niiden hoitamisesta viimeisen reilun kymmenen vuoden ajalta.

“Miljoonan eri syyn toteaminen” ei kuitenkaan auta lievittämään kenenkään kokemaa alaselkäkipua. Tästä syystä istuin alas ja kirjasin kuusi yleisintä syytä (ala)selkäkipuun. Näiden lukemisella ei vielä selkäkivut helpota, mutta näiden avulla voit jo päästä kivun hoidossa eteenpäin.

Kuusi yleisintä syytä alaselkäkipuun

Kuvassa muistivihkoni sivut, joihin alunperin kirjasin tämän kirjoituksen kuusi yleisintä syytä alaselkäkivuille.

1) Liikkumattomuus

  • Staattiset työasennot

  • Lihasten joustavuus

  • Istumatyö

  • Toistuvat samankaltaiset liikkeet

  • Heikot tukilihakset keskivartalolle

2) Ylipaino

  • Kehon painelinjat muuttuvat, jolloin keho kuormittuu väärin

  • Välilevyille – ligamenteille – lihaksille liiallinen rasitus/kuormitus

  • Heikentää kudosten aineenvaihduntaa

  • Nivelten ylikuormitus

3) Onnettomuudet

  • Henkiset ja fyysiset traumat

  • Syntymätrauma – lukkiutunut primäärihengitys

  • Murtumat lannerangan ja lantiokorin alueella

  • Murtumat alaraajoissa muuttavat kehon toimintaa suhteessa L3-nikamaan.

4) Sisäelinten toimintahäiriöt

  • Vääränlainen hermoviestintä ja heijastekipu alaselkään

  • Ilmenee paikallisena ja rangan alueella

  • HP - PA -linjojen vaikutus sisäelinten toimintaan

  • Shokki voi vaikuttaa vatsan toimintaan, hengitykseen ja alaselän lihaksiin

5) Selkärangan toimintahäiriöt

  • Rajoittunut liike yhteen tai useampaan suuntaan

  • Lihasjännitys tyypillinen taivutettaessa selkää kivulliseen liikesuuntaan

  • Kivullista liikettä alkaa välttämään, jolloin liikettää alkaa tuottamaan virheelliseen suuntaan -> Liikekontrollihäiriöt

6) Välilevyn pullistuma

  • Välilevyn pullistumia on eri asteisia ja siten niistä aiheutuvia haittoja ja vaivoja on myös eri asteisia

  • Välivelyn hapan massa siirtyy lähemmäs hermoa —> issias

  • Välilevy voi myös revetä, jolloin oireilu ja siten kipu on yleensä voimakkaampaa

Laitepilateksesta apuja selkäkipujen ennaltaehkäisyyn ja lievittämiseen

Listasin ensimmäisenä syynä alaselkäkipuihin liikkumattomuuden. Selän hyvinvointia edistävää liikettä on olemassa monenlaista. Yksinkertaisin vinkki on päivittäisen kävelyn lisääminen. Terveysliikuntasuositus on reipasta kävelyä vähintään puoli tuntia useimpina päivinä viikossa. Itse pyrin kävelemään vähintään tämän verran joka päivä.

Kun kävelypuoli on kunnossa, niin seuraava “askel” on tukea selän hyvinvointia esimerkiksi venyttelyllä, joogalla tai matolla tehtävällä pilateksella.

Laitepilates on myös erinomainen keino selän hyvinvointisi tukemiseen. Tämä onkin yksi tärkeimmistä juurisyistä siihen, miksi koemme tärkeäksi tuoda laitepilateksen saataville myös Saloon!

Mikko Rindell

Mikko Rindell on halikkolaislähtöinen yrittäjä, joka on asettunut nyt Saloon Teijolle. Halikon, Salon, Turun, ja Helsingin lisäksi Mikko on asunut Saksassa, Perussa ja Meksikossa.

Edellinen
Edellinen

Elämäni ensimmäinen pilatestunti Silvian kanssa

Seuraava
Seuraava

Ykkösvaihtoehtomme laitepilatestudion sijainniksi Salossa on Sokeritilat